Hyvä paha motivaatio

Näillä sanoilla lähti tänään viesti valmentajalle: "Moikka! Nyt alkaa tuntuu jo siltä, etten tiedä yhtään mitä tehdä tuolla Lotan selässä. Polle on maailman tahmein suusta, ja toispuolisuus alkaa taas tulla ihan liikaa esille. Heppa tarvis varmasti kans läpiratsastusta, mutta ennen kaikkea mä kunnon maan pinnalle palautuksen..."

Niin että miten säilyttää motivaatio, kun täytyy valmentajallekin lähetellä noin epätoivoisia viestejä. Kun hevonen menee täysin väärinpäin oikeaan kierrokseen, ja musta tuntuu siltä kuin koko ratsu vaihtuisi suunnan muuttuessa. Kun antaa vähänkin myöden ja lisää ohjaa, painaa hevonen entistä enemmän vastaan. Kun omat kädet hipoo huomaamatta polvia, mutta hevosen pää on avaruudessa. Kun hevonen kaahottaa mieluummin täysillä ympäri kenttää, kuin kulkisi nätisti, kuuliaasti ja työtä tehden. Kun laukan säätely rajoittuu epämääräiseen töksähtelyyn ja kiihdyttämiseen, eikä oikeaan kierrokseen ole edes sitäkään pientä. Kun mulla menee hermo, hevosella menee hermo ja hommat jätetään sikseen. Että aivan sama, huomenna on taas uusi päivä.

Eli jos nyt saisin valita, niin taatusti jättäisin huomiset ratsastukset ratsastamatta. Huomenna aion kuitenkin siitä huolimatta mennä pellolle hyppäämään parit peltoesteet, ja päästää Lotan painamaan täysiä. Sitten molemmilla on kivaa, ja tavoitteena on ainoastaan kokea pieni onnistuminen. Voin sitten hyvillä mielin skipata lauantain ja luovuttaa sen vuokraajalle. Sunnuntaina on hyvä vähän kevennellä kentällä ilman sen suurempia mietteitä, ja alkuviikko höntsäillään raspauksen parissa, minkä jälkeen aletaan tosissaan hommiin ihan jopa valmentajan silmien alla. Nyt voin siis hyvillä mielin antaa asian olla, ja palata siihen vasta viikon kuluttua virkistynein mielin. Aina tuppaa käymään niin, että aika kultaa muistot, jollonka tämän päiväiset tahmeudet ei tunnu enää missään, ja ennakkoluulot epäonnistumisista on pyyhkiytyneet mielestä ;)

Onhan joku tahmeus ja kuuntelemattomuus ihan pikkupikkujuttu, ja ihan hirveen naurettavaahan tämmönen totinen tahmeussaarnakin, mutta ei sille voi mitään, että jossain minunkin pään siimeksessä piileksii joku pieni perfektionisti. Nyt oli vaan hyvä hetki avata ajatuksia, ettekä uskokaan, kuinka paljon naureskelin mielessäni tätä postausta tehdessäni, että just joo on mullakin ongelmat!