The one who falls and gets up is much stronger than the one who never fall
It doesn't matter how good you are. It matters if you have the passion.
Practise like you've never won
Perform like you've never lost
Fiilikset ovat tällä hetkellä aika korkealla - ehkä hieman liiankin. Se nimittäin tarkoittaa sitä, että kohta mätkähdetään takaisin maan pinnalle.
Meillä on mennyt hyvin viimeisimmät päivät. Piipahdimme Kotimäessä kisoissa suorittaaksemme 70cm ja 85cm hyväksytysti, ja niinpä tavoite saavutettiinkin. Yhdet stopit kaivettiin vielä taskun pohjalta molemmille radoille, mutta nyt taskut ovatkin sen jälkeen olleet täysin tyhjät! Hyppäsimme nimittäin keskenämme (ilman valmentajaa) viime sunnuntaina ilman yhden ainoatakaan kieltoa. Nyt täytyy koputtaa puuta, sillä lauantaina päästään taas Niken valmennukseen! Toivotaan että mood pysyy yllä...
Ne fiilikset saivat vielä tänään hieman lisää puhtia, kun keksin pyytää Essin taas ihan liian pitkästä aikaa vahtimaan meitä sileällä. Mulle on jäänyt jotenkin vähän paha maku suuhun kaikista kouluhöylistä Lotan kanssa, kun kaikki tuntuu taas (vaihteeksi...) tosi vaikealta. Kouluvalmennus kuitenkin tietää aina mulle tosi paljon hommaa etenkin henkisellä puolella, mikä ei ailahtelevan ponyn kanssa ole joka kerta niin mieluisaa, joten olen tässä nyt lipsunut siitä ja korvannut parit itsenäisetkin reenit jollain mieluisammalla. Nyt tuli kuitenkin taas todistettua, että kyllä se hyvin menneen kouluvalkan jälkeinen fiilis on niin kiva! Moni tehtävä onnistui ja sain taas tosi paljon hyviä vinkkejä ja etenkin sitä rotia omaan ratsastukseen. Lotta sai positiivista palautetta kokonaisvaltaisesta pyöristymisestään mutta etenkin takaosasta. Laukka oli kuulemma parempaa ja siltä se myös tuntuu. Mäkin tein jotain oikein, niin onhan se kivaa. Odotukset oli kuitenkin pelkkää tappelua vähänkin haastavampien tehtävien johdosta, mutta ei suinkaan! Pidin itse suhteellisen hyvin malttini ja sain keskityttyä olennaisiin asioihin. Hommaa riittää, kuten ihan aina, eikä pidä turhaan hehkuttaa, mutta kyllä mä nyt annan itselleni luvan olla tyytyväinen!
Nyt kun muistelee ihan lähimenneisyyden tunnetiloja tuon hevosen kanssa, ei positiivisuus ole ollut yhtään itsestäänselvää. Ei ole ollut vain yksi tai kaksikaan kertaa, kun olen omassa päässäni pohtinut, että pitäisikö antaa olla ja nollata kaikki tavoitteet. Unohtaa kaikki saavuttaminen ja löysätä. Että jos jokin ei toimi, niin whatever. Keksiä jotain uutta tai jättää kireän nutturan hetket kokonaan pois. Panostaa omaan koulunkäyntiin ja laittaa hevonen ja ratsastus ns. puoliteholle. Eihän se olekaan väärin, eikä näin tässä tekstillä kuulosta hullumalta. Mutta mun päässä se onkin kauhukuva, vaikkei me ollakaan tälläkään hetkellä mitenkään hääppöisen korkealla tai pudotus sellaiseen olisi kovinkaan suuri. Ajatuksena se ei vaan miellytä, koska nyt kun mä olen tässä moodissa ja henkisesti korkeammalle tähtäämässä kuin koskaan, tuntuisi kaikki tuollainen luovuttamiselta. Vaikka on kuinka vaikeaa, kamalaa, hirveää, ahdistavaa, turhaa ja turhauttavaa, niin aina on tikapuut ylös. Joskus nuo tikkaat ovat jyrkät, joskus niissä on huterat askelmat ja joskus ne jopa kaatuu suoraan syliin. Sitten tarvitaan vain vasara ja nauloja, kärsivällisyyttä ja päättäväisyyttä, niin askel kerrallaan ne tulee takaisin - entistä vahvempina, entiset virheet korjattuina. Jos kuitenkin päätyisin jossain kohdassa lopettaa tikapuiden rakentamisen ja käppäilisin vain niillä valmiilla peruskuntoisilla askelmilla, en loppujen lopuksi olisi silloinkaan tyytyväinen. Kyllä mä nyt olen päättänyt kivuta niin ylös kuin mahdollista - oli se sitten siinä 80 senttiin tai täysin yli odotusten ties minne GP:n.
Aika näyttää, mutta myös mulla on siihen paljon vaikutusta.
❞If you don't challenge yourself
You will never realise what you can become❞
