Mä en silloin ihaillut hienoja kisaponeja, tai ymmärtänyt kevytrakenteisten mutta lihaksikkaiden puoliverisratsujen päälle. Kai ne vaan tuntui niin kaukaisilta. Muhkut möhömahat ja karvaset pikkuponit olivatkin enempi mun mieleen, ja ratsastuskouluaikojen lempparitkin oli suokkeja tai shettiksiä. Huippufiilis taas oli päästä leikkitunnille ilman satulaa - enkä edes tiennyt mikä on peräänanto, vaikka sanan olin joskus saattanut kuullakin.
Joskus sain koittaa Katsun Tindra-vuonista, millaista saatoin joskus haluta... Joo pelkällä kaulanarulla mentiin, kuva kertonee loput. D: |
Luovutin ja siirryin suitsiin. Näyttää vähän hallitummalta :D |
Niin että tää oli mulle täysin riittävä taitotaso. Kuvassa Prinssi. |
Nyt sitten nykyhetkeen. Mitä enemmän seuraan ja olen mukana kilparatsastuksessa, sitä korkeammalle nousee tavoitteeni ja haluni päästä pitkälle, olla hyvä ratsastaja. Hyvänkin ratsastajan voi käsittää yhtä monella tavalla, kuin on ratsastajiakin, joten avaan vähän omaa ajatustani.
Hyvä ratsastaja mielestäni kunnioittaa hevosta, ja hevonen kunnioittaa samaten ratsastajaa. Yhteispeli on mukavaa, kaunista ja rentoa, ja hyvä ratsastaja kertoo hevoselle selkeästi, ymmärrettävällä tavalla ohjeet työntekoon. Jos ongelmia ilmenee, osaa ratsastaja antaa hevoselle aikaa ja eväät hoksata pyydettävät asiat. Hyvä ratsastaja ei mielestäni toru hevosta, vaan opettaa positiivisen kautta mikä on oikein, eikä vaadi liikoja, mutta sopivasti "haastaa" hevosta käyttämään myös omia aivojaan. Omien kokemuksieni mukaan hevonen on parhaimmillaan huomatessaan itse oppivansa jotain, eikä ns. pakotettuna.
Nämä yllämainitut asiat ovat muutamia niistä ominaisuuksista, jotka toivoisin minulla suotavan. Varmasti tehokkain keino niiden saamiseksi on ratsastaa paljon erilaisia hevosia erilaisissa tilanteissa, olla avoin muiden neuvoille ja mielipiteille unohtamatta kuitenkaan oman järjen käyttöä. Jostain juuri luin (en muista mistä :D) myös erään erittäin hyvän lauseen, joka on ehdoton ykkösasia hevosten kanssa, mutta joka oikeasti selkeydessään ainakin minulta jää välillä vajaaksi: "tiedä ensin itse mitä teet, ennenkuin pyydät hevosta tekemään". Monesti, liian monesti olen vain ratsastellut ja tehnyt vähän väistöä sinne, avoa tonne ja joskus volttia, vaikka ratsastus paranisi erittäin moninkertaisesti, jos suunnittelisin tekemäni etukäteen, valmistuisin joka apuun ja keskittyisin. Sen lisäksi, ja etenkin tämä kyseinen lause tarkoittaa itselleni myös sitä, että ennenkuin vaadin hevoselta mitään, tiedän mitä siltä olen vaatimassa. Haluanko sen kokoavan, venyttävän tai rentouttavan itseään? En voi vaatia sitä menemään kunnolla, jos en itsekään hahmota mikä on tämä "kunnolla".
Itsessäni huomaan myös usein liian voimakkaita ja turhia ennakkoluuloja monia asioita kohtaan, mutta kokemuksen myötä sellaisetkin karsiutuvat hiljalleen pois. Pienet ennakkoluulot ovat kyllä opettavaisia ja tervejärkisiäkin; en ehkä menisi hevosen selkään, jos se heittää itseäni paremmatkin ratsastajat alas. Edelliseen viitaten jatketaan siis vielä lisää pohdintaa, mikä olikaan taas tämä "paremmat"...
Kun taas sanon "Haluan tulla hyväksi ratsastajaksi", se tarkoittaa myös sitä korkealle tähtäämistä. Olla niiden joukossa, joita nyt kutsun hyviksi. Kansallisella tasolla kilpailevia, kenties vielä korkeammalle (oikeastaan eihän sitä osaamista tasolla vaan taidolla mitata, mutta samapa tuo)..? Sinne päästäkseni haluan ja täytyykin alkaa "täyttää" aikaisemmin mainittuja "kriteereitä", ja senhän takia me Lotan kanssa valmentaudutaan; kehittyäksemme ratsukkona, mutta myös minä ratsastajana ja Lotta ratsuna.
Mulle ryhti ja kropan parempi yhteispeli, ennenkuin voidaan enempää pyytää (massaköyhältä) Lotaltakaan |
Tällä lookilla pääsee korkealle! |
Onko muilla ollut tällaisia motivaatiokausia,
ja miten selviätte marraskuumasennuksesta? Onko teillä tavoitteet muuttuneet paljonkin ensimetreiltä, vai oletteko alusta pysyneet samalla "ratsastajatyyppilinjalla"? :D
Oon ollut alusta asti kiinnostunut kilpailemisesta. Aluksi en tosin tiennyt sitä, mikä on peräänanto, muoto, väistö, avo tai sulku. Esteet kiinnostivat, ensimmäiset kisat voitin tuurilla yhdellä jalustimella (tosin ristikkoluokassa...), toiset menin 40-50cm ja sitä seuraavat raviohjelman tallin omalla lemppariratsulla. Ehkä siitä lähti kipinä?
VastaaPoistaVarsinaisesti olen kilpaillut vasta muutamaan kertaan, vaan HeC-luokassa, mutta koko ajan ollaan nousemassa ylöspäin. En omista hevosta, mutta omistan halun kehittyä koko ajan vaan paremmaksi, vaikka usein tulee helposti masennuskausia, jolloin tunnen itseni maailman surkeimmaksi ja huonoimman mahdollisen istunnan omaavaksi alkeisratsastajaksi, jonka täytyisi palata alkeistunneille.
Nyt alan kuitenkin ottaa itseäni niskasta kiinni ja alkaa oikeasti ratsastaa, parantaa istuntaani ja ratsastustani, enkä vain MATKUSTAA! :)
Itsekin olen tosiaan tuohon matkustamiseen syyllistynyt liian usein! Mutta sä pääset kyllä pitkälle tolla asenteella, sillä siitähän se on pääasiassa kiinni, vaikkei omaa hevosta olisikaan :)
PoistaTää oli muuten todella mahtava postaus! Huomaa, että olet todella miettinyt tätä asiaa! Itse aloitin ratsastuksen niin nuorena, ettei tavoitteita oikeastaan ollut :D Vasta viime vuosina olen alkanut ratsastamaan oikeasti tavoitteellisesti niin, että tiedänkin jotain, miksi teen mitäkin ja mikä vaikuttaa mihinkäkin. Tuosta hyvän ratsastajan määritelmästä olen kyllä kanssasi aika lailla samaa mieltä, eikä tuon tavoittelu ole mistään helpoimmasta päästä, joten työtä kyllä riittää! Se onkin tämän lajin yksi parhaista puolista, ettei oikeastaan ikinä ole "valmis"!
VastaaPoistawelifedream.blogspot.fi
Kiitos paljon! Kuulostaa aika samanlaiselta mitä mullakin.
PoistaTyömaata tosiaan riittää niin paljon kuin itse vaan suinkin jaksaa vääntää, ja siksipä tähän on helppo jäädä koukkuun koko loppuelämäksi ;D