perjantai 8. huhtikuuta 2016

Hevosesta kastemato

...kyllä, kastemato.

Olenkin tätä asiaa voivotellut Instagramin puolella, mutta jaettakoon se nyt tännekin, jossen sitä vielä tähän mennessä ole maininnut.
Lotta on ihan älyttömän kiva ratsastaa! Laukat nousee ja pysyy yllä, se väistää jokajalallaan, vääntää taka- että etuosaa, on ok kädelle, pitää tuntumaa ja niin edelleen. Siis se vaan tuntuu jotenkin loogiselta... vasempaan suuntaan. Varsin hankalaa on kuitenkin se, että hevonen kulkee ja sen tuleekin kulkea myös oikeaan kierrokseen, ja sen on taivuttava oikean puolen lisäksi myös vasemmasta kyljestään. Lotta on siis banaani - taipuu vain toiseen suuntaan. Siispä projekti on banaanista kastemadoksi 
Olemme Petran kanssa päässeet kyllä yllättävän hyvin alkuun epäsymmetrisyyden kanssa, ja torstaisessa valmennuksessa totesinkin valmentajalle, että huono puoli muuttui hetkittäin meidän paremmaksi puoleksi. Siis ihan sairaan positiivista! Ainut mutta on, että nyt voin todeta huonojen puolien olevan mun vastuulla, sillä nyt ratsu on todistanut taipuvansa molempiin suuntiin halutessani sen tekevän niin. Edelleen oikea kierros on se paljon työläämpi ja raskaampi ylläpitää ja kehittää, muttei silti mikään täysmahdoton urakka.
Koko torstain puolitoistatuntisen me taivuttelimme. Taivuttelimme käynnissä oikeavasenoikeavasen. Taivuttelimme ravissa oikeavasenoikeavasen. Taivuttelimme laukassa oikeavasenoikeavasen. Oli aika erityyppinen hevonen alla lopputunnista, ja tämä kyseinen hevonen kyllä taipui enemmän kuin koko Suomen hevoset yhteensä. Lotta oli myös rento ja kiva kädelle, eikä se painanut sisäohjalla pahemmin, eikä käteni ollut lainkaan särkyinen viimekertaan verrattuna! Omat jalkani olivat kyllä sitäkin enemmän rikki kaikesta siitä vääntämisestä ja taivuttamisesta, mutta se kertoo onneksi siitä, että olen ainakin yrittänyt selässä jotakin. Sitä paitsi, valmennuksen jälkeen fiilikset olivat sen verran hyvät, että uskon jonkin asian yrittämisen lisäksi onnistuneenkin. 



Reilu viikon olen myös juoksuttanut Lottaa niin rutkasti kuin olen kyennyt. Sain Petralta pessoan lainaksi tukemaan treeniä, lihaksia ja tuota taivuttamista, oikeinpäin kulkemista, ja se on toiminut hyvin. Näyttää muuten ihan hemmetin hyvältä, kun reippaan laukan jälkeen Loppe siirtää sellaiseen hienoon liitävään lisättyyn raviin... Ehkä mussa jossain piilee sittenkin joku pienenpieni pala kouluratsastajaa ;)






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti