sunnuntai 3. huhtikuuta 2016

Chilli viikko



 Nappasin eilen tallilta pari outoa kuvaa, joten ne pääsköön tähän postaukseen. En sen suuremmin säädellyt kameran asetuksia, ja jostain syystä olin joskus aikaisemmin sitten säätänyt nämä ihan eri olosuhteisiin... Hyvä näin jälkikäteen huomata :)


Koko viikko on menty vähän löysäillessä. Maanantaina kävimme reippaan maastolenkin, ja otettiin ensimmäiset maastolaukatkin. Tiistaina oli kyllä kouluvalmennus, joka meni tosi hyvin. Siitä kyllä luulen, että mä hikistyin enemmän kuin Lotta! Keskiviikkona entinen Prinssin vuokraaja, ja nykyinen Lotan vuokraaja, tuli testaamaan tammaa, joka ei sekään ollut erityisen rankkaa. Torstai vietettiin ihan tyhjän vapaapäivän merkeissä ja perjantaina juoksutin sen kevyesti Petralta saaman pessoa-systeemin kanssa. Eilen, lauantaina jumppailin pollea vajaan puolituntisen kentällä pääosin käynnissä puomeilla. Siitä en vielä varmaksi osaa sanoa, että mitä sorttia tänäiset liikutukset on, mutta varmasti joko maastoilua tai kevyttä jumppailua.
Hypännyt en ole tällä viikolla lainkaan, sillä emme ole päässeet käymään ulkopuolisella kentällä tai maneesilla kertaakaan. Tallin oma kenttä on rempassa, joten ratsastelut tapahtuu näin väliaikaisesti läheisellä niityllä. Ensiviikolla olisi tosin pakko päästä hyppäämään, sillä viikonloppuna on kisat Raisiossa Alvan tallilla. En ole vielä ilmottautunut sinne, koska jälleen osallistuminen on kyydistä kiinni, mutta jos kyydin saan, niin menen luokkiin 70cm ja 80cm.

Karvaa lähtee.

Täähän on kuin jostain vanhasta kuva-albumista! Valotukset ja tarkkuudet suoraan päin mäntyä!
 Lotta oli eilen ensimmäistä kertaa ilman loimea pihalla. Pelkäsin jo pahinta, että joutuisin kuuraamaan sen korvanpäistä ruununrajaan tamman nautittua auringonpaisteesta maantasollakin. Se on nimittäin pelkästään loimenkin kanssa välillä oikein mutamonsteri. Ei siinä mitään, elämästä saa kyllä nauttia, mutta jos sen tekisi vaikka joskus muulloin kuin silloin, kun allekirjoittanut on puoli tuntia myöhässä aikataulusta ja valmennuksen alkuun kymmenen minuuttia :)


Ei mulla muuta, hyvää kevättä kaikille! Enää kaksi kuukautta kesään ;)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti