Taustatietoja sen verran, että keskiviikkona olin tosiaan kisoissa. Ihan ykköstasolla mentiin, mutta luokkina menin (tai ainakin yritin) 80cm sekä vuoden ensimmäisen 90cm. Sen suuremmitta puheitta 80cm ratsastin ihan surkeasti, mutta L oli melko anteeksi antavalla tuulella. 2. esteelle, joka sattui olemaan vesimatto, tultiin niin huonossa laukassa, että meno tyssäsi siihen. Perusradalta siis 4vp, mutta se oli ihan vaan mun omaa ansiota. "Onneksi" oli vielä 90cm jäljellä...
No, 90cm:kin kesti kakkosesteelle saakka (joka ei ollut enää vesimatto, vaan vihreä pysty), mutta siihen se sitten päättyi lopullisestikin. Edelleen ratsastin jotenkin aivan sokeasti ilman mitään suunnitelmallisuutta, eikä mulle jäänyt minkäänlaisia muistikuvia siitä, mitä mun päässä oikein pyöri. Enää 90cm Lotta ei kyllä antanut yhtään anteeksi, ja pistikin aivan plörinäksi, kun ylimääräiselläkään yrityksellä se ei suostunut kakkosestettä ylittämään, vaikka ratsastin siihen ihan kohtuullisesti.
 |
| No mut hei, kuvan takia kannatti mennä se 90! c. Henni-Leena Helenius |
Jotenkin multa meni sitten usko omiin ratsastustaitoihini, vaikka oltiinhan me maanantaina ylitetty useampikin este ihan kiitettävästi. Motivaatio koko hyppäämishommaan oli melko nopeasti nolla, ja näin ollen olin vielä torstainakin sitä mieltä, että esteet ja kilpaileminen ei vaan ole mun juttu.
Noh, mut saatiin kuitenkin tallikavereiden toimesta käännytettyä takaisin uskoon ja niin sitä vaan oltiin taas tänään valmennuksessa. Ja koska olen sen verran masokisti, niin minnepä muuallekaan kuin vähän isomman nimen, Niclas Aromaan silmäparin alle. Ei vaan, mua ei ole oikein koskaan nolottanut epäonnistua, tai että olisin jättänyt jotakin tekemättä epäonnistumisen pelossa. Näin ollen nytkin tartuin tuumasta toimeen, ja se kannatti!
Äitini oli kuvaamassa paljon videomateriaalia valmennuksesta, joten heitän kaiken yhdessä pötkössä tähän ilman sen suurempia leikkelyjä. Vähän kuitenkin kerron vielä näin tekstimuodossa, sillä videolta ei selviä juurikaan omia fiiliksiäni valmennuksesta. Tai no jos mun naamaa videolla katselee, niin sen perusteella lähinnä kärsin :D
Nikke painotti heti alkuun pehmeää kättä ja tehokasta pohjetta ja istuntaa, että jokainen eteenpäin vievä apu menee läpi. Mun piti oikeasti hellittää todella paljon ohjasta, enkä ole edes aiemmin huomannut, että roikun siinä esteillä noinkin paljon! Sen lisäksi olen aiemmin vain kaahottanut tasapaksuna ja toivonut parasta, kun nyt sain hyvää järjestelmällisyyttä tuleviakin estetreenejä miettien; eli siis paljon normilaukan ja ison laukan vaihtelua. Kärjistetysti sanottuna (koska eihän mikään muutu niin nopeasti, että yhden valmennuksen jälkeen voisi sanoa ennen ja jälkeen) ennen tein niin, että ennen estettä joko annoin paahtaa täysillä ja seurauksena tuurilla yli tai ali, tai paineistin sekä pohkeella että ohjalla hevosta, kun halusin sen ns. tiivistyä ennen estettä. Tästähän seurasi, että kuoletin temmon ja laukan ja kiellon myötä suunnilleen itsenikin. Nyt valmennuksessa sain ohjeeksi antaa käden vaan olla rentona, ja varmistaa vain pohkeella, ja vetää istunnalla se hevonen ns. pakettiin, jotta näen askeleen - ja siellähän se näkyikin. Joka ainut valmennuksen kielto johtui siitä, että jätin Lotan yksin kun en nähnyt paikkaa. Hyvänä esimerkkinä eräs kaarteessa oleva pysty, kun siihen mennessä olin jo omaksunut jonkin verran tätä asiaa. Näin selkeästi, että nyt osuu vähän lähelle, mutta Lotta hyppäsi sen, koska se oli ihan pihvijuttu, että siitä nyt hypätään. Mikäli asia olisi ollut niin, että mä olisin ratsastanut siihen "toivotaan toivotaan" -tyylillä, ja paikka olisi osunut ihan samaan, ei L olisi siitä yli mennyt. Eli perjaatteessa se paikka ei ole niin justiinsa, vaan se sen tiedostaminen ja näkeminen... Menee ihan itsekin hämilleen, kun pohtii näin jälkeenpäin.
 |
| Hienosti päivän ensimmäiselle hypylle stoppi, kun mä vaan matkustelin... |
Kaikin puolin tykkäsin todella paljon Niken valmennustyylistä ja tehtävistä, kaikki oli jotenkin todella selkeää ja asiat oli just niinkuin oli! Silti työskenneltiin yksityiskohtaisesti ja keskityttiin nimenomaan niihin ratsastuksellisiin asioihin, mikä on hyvää tasapainoa niille valmennuksille, joissa käyn säännöllisesti ja keskitytään enempi radan ratsastukseen ja kokonaiskuvaan. Sain korjattua nimenomaan niitä asioita, jotka jäivät kalvaamaan keskiviikon jäljiltä ja toivon todellakin, etten nollaa taas päätäni ja unohda kaikkea tärkeää seuraavaan hyppykertaan mennessä! :D
Nyt kun tällä viikolla Lotta on hypännyt poikkeuksellisesti kolmesti, niin ensi viikko palaudutaan ja himmaillaan. Itse lähden kuvaajan ja kisahoitajan pestiä toimittamaan Hankoon keskiviikoksi ja torstaiksi, ja johonkin väliin pitäisi saada Lotalle kengitys mahtumaan. Myös hierontaa olen pohtinut pikku hiljaa ajankohtaiseksi, ja sen lisäksi Essi (Essi L. Dressage) voisi taas läpiratsastaa ponia, jotta kaikki nappulat saataisiin kondikseen...
Oletteko te joskus olleet Niken tai jonkun muun uuden valmentajan katseen alaisina viime aikoina?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti