sunnuntai 4. joulukuuta 2016

Jääkauden mammutista afrikkalainen norsu


Hyvää sunnuntaita! Ihan ihme olo, ihan kuin olisi perjantai, mutta silti jotenkin masentunut sunnuntaifiilis, mikä johtuu siis siitä, että tiistain itsenäisyyspäivän kunniaksi on meillä kahden päivän vapaat koulusta! Tuli muuten nämä vapaat oikeasti ihan oikeaan aikaan monestakin eri syystä, mutta esimerkiksi tänään sain tallilla kulumaan taas likimain 6 tuntia, vaikken Lottaa edes liikuttanut. Hommaa siis riittää jokaiselle päivälle, ja tänään oli klippauksen vuoro!
   Lottaa ei viime keväänä sen saapuessa enää klipattu, sillä oltiin jo maaliskuussa, eikä karva ollut mitenkään hälyttävän paksua. Nyt kuitenkin hien määrä alkoi olla hyvin valtaisaa, ja pienikin hölkkä sai Lotan läkähtymään. Hien kuivattaminen, sekä ihon puhtaana pito sen hikiturkin alla muhiessa on ihan mahdotonta, joten olen jo lokakuusta saakka suunnitellut klippauttamista. Toteutus vaan jäi nyt sitten joulukuulle loimien puutteessa, mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan - mikä sopii tähän kuin nenä päähän!
   Koska mulle on tärkeää myös se miltä hevonen näyttää, suunnittelin aika kauan klippausmallia. Ihanaahan olisi vetää koko poni siististi kaljuksi, mutta mun mielestä se kuulostaa aika karulta, että yhdessä päivässä KOKO hevosen ruumis menettäisi karvapeitteen, joten näin ensimmäisellä klippauksella järkevältä tuntui jättää selkään ja jalkoihin vähän enempi lämmikettä. Päähän meidän piti ottaa, mutta se vaatii ihan julmetusti treeniä ennenkuin asiaa voidaan ajatellakaan uudestaan; hyvä kun saatiin edes tämänhetkiset rajat siedettäviksi sadan metrin päästä katsottuna, kun ponilla meinasi jatkuvasti käydä pää katossa...
  
Kuvia tältä päivältä ennen klippausta.


 Lotan kotitallissa on aina talvisin lämpö plussan puolella, siinä 5 asteen tienoilla. Sisällä neidillä on siis 250g kaulakappaleellinen toppis, sekä ulkoloimina muutama eri vaihtoehto: kun ulkona on plussan puolella, on Lotalla vain sadeloimi sisätoppiksen päällä, mutta pakkaselle mennessä kuvioon astuu 100g ulkotoppis. Kun pakkanen yllättää ja ylittää kympin rajan, saa Lotta yllensä 300g ulkotoppiksen. Jos lämpötila laskee lähelle 20 pakkasta, tulee alle villakerrostoa. Olisi myös ehkä järkevää olla erikseen vielä 200g-täytteinen ulkoloimi, mutta uskon, että näilläkin pärjätään ihan kelvosti! :)
Ratsastaessa Lotalla on vedenkestävä ratsastusloimi fleece-tyyppisellä vuorella, jonka lisäksi kävelyhetkille isompaa peittoa päälle.



Lihasköyhä ja vähän nuhjuinen, mutta suunta on vain ylöspäin! Huomenna onkin ajatuksena jotain reippaampaa menoa maastossa kenties...






Yllä kuva Lotan klippauksesta ennen viimeisiä siistelyjä. Selkää, jalat sekä pää ovat siis vielä turkin vallassa. Otan varmasti huomenna parempia kuvia ponista, niin näyttää tuokin otus vähän edustavammalta! :D

Oletteko te klipanneet heposianne? Miksi, miksei? :)

2 kommenttia:

  1. Itse en ole Caroa klipannut, koska meillä ei ole kovinkaan usein pohjat karvaisimpaan aikaan käyttökunnossa, kun maneesia ei ole. Näin ollen hikitreenit jäävät automaattisesti pois. Ja laitahan kuvia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meilläkään ei ole maneesia, mutta me käydään säännöllisesti traikulla läheisellä maneesilla! Nyt vaan sattui tuo auto hajoamaan... Täytyy siis toivoa, että tulisi joko kunnolla lunta tai pohjat sulaisi :)

      Poista