lauantai 14. tammikuuta 2017

Hieronta

*Huom! En ole ammattilainen, enkä asioista oikeasti mitään tiedä, joten älä vedä minkäänlaisia johtopäätöksiä tämän tekstin myötä. Postaus on kirjoitettu vain ja ainoastaan sen pohjalta, mitä itse olen ymmärtänyt, tai luullut ymmärtäväni.*

Varasin alkuviikosta Lotalle hieronnan, joka oli nyt sitten eilen. Lotta otti kaiken vastaan ihan hyvin, ja kerta oli erittäin onnistunut! Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, etteikö jotain ongelmiakohtia olisi ilmennyt, kuten oikeastaan 150-prosenttisesti "tiesinkin" näin olevan.
Lotallahan on ollut selkä vähän aina kipeä mulla ollessaan. Keväällä meillä kävi eräs hieroja, joka totesi Lotan olleen jumissa vasemmalta vähän enempi, muttei muuten mitään erikoista. Hyvällä omatunnolla jätin siis selän vähän niinkuin oman onnensa nojaan. Satula vaihdettiin kertaalleen kesällä parempaan niin mun kuin Lotankin osalta.
  Nyt kuitenkin siis kävi hieroja. Lotta tutkittiin perusteellisesti läpi aina kavioista hännänpäähän. Muuten Lotta oli oikeastaan kokonaisvaltaisesti läpikotaisin joka puolelta jumissa, sekä yksi vanha trauma takajalan ja lavan seutuvilta löytyi. Selän ajattelin kuitenkin olevan se pääjuttu, miksi asiantuntevan hierojan oli mun mielestä syytä tulla vierailulle - ja niinhän se olikin.
  Heti sään jälkeinen osa selästä, johon iso osa ratsastajan painostakin kohdistuu, on se kipeä kohta. Alkuun Lotta ei antanut kunnolla käsitellä sitä, mutta loppua kohden neiti pystyi siinäkin rentoutumaan ja ottamaan hoidon vastaan. Selässä käytettiin myös laseria.
Kipeään selkään johtaneista asioista ei nyt ole varmuutta, mutta vaihtoehtoja kyllä. Todennäköisesti selkä on ollut piiiitkään kipeä ainakin joissain määrin jo entisistä kodeista lähtien. Asiaan voi vaikuttaa vääränlaiset satulat, selän huono käyttö ja vääränlainen ratsastus, mutta mieleen nousi myös kissing spaine, johon tosin liittyy ainakin kaksi viimeistä edellämainittua. Siinä siis hevosen okahaarakkeen ottaa toisiinsa kiinni, hankautuu ja noh, eihän se nyt mitenkään ideaalilta kuulosta. Tämä voi siis olla hevosen rakenteen väkisin tekemää, mutta myös väärinpäin ratsastamisesta syntyvää. Sitä on näin sanallisesti hankala selittää (Google-kuvahausta löytyy hyviä kuvia!), mutta siis kun hevonen kantaa itseään selästä, irtoaa nämä okahaarakkeet toisistaan eivätkä hankaa toisiinsa, mutta hevosen mennessä linkkuun ja selättömäksi, saattaa okahaarakkeet kosketellakin toisiinsa (= kissing spine). Joissain tapauksissa okahaarakkeet saattavat jatkuvasti koskea kokomatkalta toisiinsa, jolloin tosin hevonen harvemmin antaa sen suuremmin kosketella selkää tai pitää ratsastajaa lainkaan selässä. Kissing spine -hevosia on niin aktiivisessa urheilukäytössä kuin jouduttu myös kyseisestä syystä lopettamaan.
Lotalla tämä on kuitenkin ainakin toistaiseksi melko epätodennäköistä, sillä se loppuhieronnasta alkoi vastaamaan hoitoon positiivisesti. Tosin samaan aikaan olen lukenut kissing spinesta johtuvasta toispuoleisuudesta ja pystyynhyppimisestä (= Lotta). Jatkossa on kuitenkin tärkeää, että Lotta kulkee vain ja ainoastaan oikeinpäin, itseään oikein käyttävänä ja selkä tekee duunia ylhäällä pysyen. Satulan kohdan kanssa mun täytyy olla tosi tarkkana, ja nyt pitäisi jostakin kehittää joustoton vyö takaamaan oikeassa kohdassa pysymisen. Ostin myös tänään pessoa-juoksutussysteemin, jonka kanssa pelataan ainakin jonkin aikaa useampikin kerta viikossa. Ainoakaan ratsastuskerta ei voi tapahtua selkä olemattomana, ja nyt onkin vähän pulma - Lotan kanssahan se ei ole mikään itsestäänselvyys! Enköhän mä juuri tainnut sanoa, että gramaanit on menneen talven lumia... vaan ne pääsevätkin ihan tälle talvelle käyttöön! Aina ennen liikutusta jumppaan myös Lotan selän painamalla sormilla rintalastasta ja sen jälkeen kevyemmin hivuttaen sormet mahaa pitkin peräpäätä kohti, mitä olen ennenkin tehnyt satunnaisesti. Näiden lisäksi satula lähtee topattavaksi toivottavasti ihan lähiaikoina.
  Lähipäivinä jatketaan kuitenkin niin, että tänään juoksutin, huomenna meillä on kouluvalmennus, jossa kuulostelen ja tunnustelen kuitenkaan menoa rajoittamatta. Ensiviikolla jatkokerta hieronnalle, jolloin tsekataan etenkin selkää taas ja pohditaan tulevaa jne. Yritän parhaani mukaan infoilla sitten.

Jos se vaikka aina liikkuisi ainakin näin.

6 kommenttia:

  1. Voi hitsi, toivottavasti selässä ei ole mitään vakavampaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä, nyt täytyy vaan pari päivää venailla ja kuulostella...

      Poista
  2. Kukka oli jonkun aikaa sitten (marraskuun aikaan) tosi outo ja omistaja tilasi hieronnan - selässähän se vika oli, ihan hurjan jumissa ja eikun uusi hieronta viikon päähän. Satulaongelmiakin oli alkuun varmaan vuoden ajan. Näitten myötä voin tosiaan kuvitella sun fiilikset näistä selkäongelmista, toivottavasti ei ole mitään hurjan vakavaa ja kaikki menis parhain päin, tsemppiä tähän! :) -Ilona

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos paljon kommentistasi! Täytyy tosiaan toivoa, että kyse olisi vain vähän hurjemmista jumeista, jotka saataisiin ihan vain hyvällä ratsastuksella ja säännöllisellä hieronnalla kuntoon :)

      Poista
  3. No toivotaan, ettei selässä ole mitään ihmeempiä! En olekaan koskaan kuullut tuosta kissing spinesta niin oli ihan mielenkiintoinen kuulla!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se oli mullekin ihan uus juttu, ja toivottavaksi se myös sellaiseksi jää :D

      Poista