Oltiin siis tänään Lotan kanssa Pinja Immosen estevalmennuksessa. Viime kerrasta onkin kertynyt puoli vuotta, ja se jos mikä on pitkä aika! Ajattelin vielä ennen lähtöä valmentautumisen olevan ihan hyödyllistä, mutta näin jälkeenpäin voin todeta, että on se aika hemmetin hyödyllistä, oikeastaan pakollista ja jatkossa ratsastan vaikka itse tuon 30 kilometriä, jotta varmasti pääsen tästä eteenpäin käymään säännöllisesti. Jälleen tuli siis useita korvaamattomia vinkkejä ja itsekin tuli taas hoksattua pari elintärkeää juttua! :D
Ajattelin nyt kuitenkin pureutua itse valmennukseen, sen kulkuun, mun ratsastukseen ja Lottaan vähän tarkemmin. Kovin paljoa en itseasiassa olekaan tällaisia perinpohjaisia "ratsastusanalyyseja" toteuttanut, mutta nyt koen sen olevan erittäin hyväksi jo pelkästään itselleni, vaikkei tällaiset tylsähköt, itseään toistavat tekstit kaikkia aina kiinnostakaan.
Mulla ei ollut oikeastaan mitään odotuksia valmennuksen suhteen. Ainut oli, että uskoin pysyvämme matalissa korkeuksissa ja meidän perusjuttuja työstäen, riippuen toki kanssaratsukosta. Osittain osuin jopa oikeaan, joskin korkeudet nousi alun 60-70cm:stä 80-90cm:iin.
Homma alkoi pienellä 2 kavaletin innarilla, jonka jälkeen tuli muistaakseni 5 laukan linja pystylle. Alkuun Lotta vähän kyttäsi, pohti ja mietti ennen hyppäämistä ja esteen päälläkin, että hyökkääkö esteiden seasta kenties mörkö. Alitajunta päässäni käski siis suojautua ja varautua mahdollisiin kieltoihin, joita ei tosin tapahtunut, vaikka satunnaisesti kaikki ainesosat niillekin oli olemassa. Alkujännityksen hiipuessa löytyi Lotasta lisää vaihteita, mutta vain entistä reippaampia. Innarin puomit siis kolisivat, kun suunta vaihtui (pysty > innari), enkä saanut ensimmäisillä yrityksillä tarpeeksi kiinni välissä. Pinjakin totesi, että ainakaan esteillä ei enää samanlaista tahmeutta näe, kuin viimeksi kesällä! Siltä se tuntuikin. Voi toki olla, että Lotta oli vain todella innoissaan kun viime aikoina esteet ovat jääneet ikävän vähälle, mutta se oli sitten vain positiivista.
Tämän ylimääräisen intoilemisen jälkeen kuunteli L paljon paremmin pidätteitä, ja hyviäkin pätkiä tällä linjalla tuli. Tulimme myös toista linjaa toisella pitkällä sivulla, jossa oli ensin lankkupysty, 4 laukkaa ja pysty-okseri-sarja. Se sujui hallitummin ja muutenkin mukavasti, mutta esteiden välillä mun ulkoavut hiipuivat ja lapa lähti karkaamaan, joten siihen pitikin keskittyä paljon. Aikaisemmin roikuin sisäohjassa ja ulkoavut karkasivat jo karteessa, ja neuvoksi tuli unohtaa kokonaan sisälle asettaminen ja kääntää pääasiassa vain ulkopohkeella ja ohjalla jo ennen ensimmäistäkään pystyä, sekä jatkaa samalla kaavalla koko linjan läpi. Tässä tulikin kehitystä todella paljon, ja sen näkee myös alla olevalta "superlaadukkaalta" kännykkävideolta, kun vertaa ensimmäistä ja toistaa kertaa, kun videolla tulemme kyseistä pysty-sarja-linjaa.
Pääsin muuten taas tutun asian äärelle, kun teimme samantyyppistä tuntuman hyväksyntää, kuin koulutunneilla joskus. Pinja piti ohjasta vastaan ja mä pyysin pohkeella liikkeelle.
Sitten siirryttiin pidempään tehtävään, eli pysty-sarja-linjan jälkeen jatkettiin toisen pitkän sivun innarille, josta mentiin kaareva linja pystylle, jonka kautta vaihtui suunta. Pystyn jälkeen tultiin pysty-innari-linja, minkä jälkeen jatkettiin toisen pitkän sivun kautta okserille. Ensimmäisellä yrittämällä puomit kolisi, Lotta vähän fuskasi ja kaarteet meni laukanvaihdon kanssa sählätessä. Kaiken tämän jälkeen unohdin kokonaan viimeisen okserin, joten ei muuta kuin alusta - käyttäen vähän ajatustakin.
Toinen kerta oli parempi. Alku oli siisti, ja Lotta kulki hyvin suorana ensimmäisen linjan, eikä kaarevassa innarilinjassakaan tullut mitään ongelmia. Edelleen sen linjan pystyn jälkeinen kaarre tuotti kuitenkin hankaluuksia, kun mulle tuli kiire, ja tuttuun tapaan sähläsin jotain omaa siellä, ja taas oltiin metri juostu ohi ja kiidettiin kohti innaria - rymisten läpi. Viimeinen okseri oli jo paljon parempi, ja vaikka askel menikin aika juureen, niin Lotta ei silti pitkänä karannut sille ilman lupaa.
Innarilinjaa tulin vielä kertaalleen onnistuneesti, sekä loppuun radan kokonaan läpi. Siihen jäikin tämän päivän hypyt, muttei suinkaan hommat keskeytyneet.
Pinja totesi jo melko alkutunnista ensimmäisten tehtävien jälkeen, että Lotalla on varmasti kipeä selkä/lanne, sekä niska, ja todistikin asian. Ja onhan sillä ollutkin vähän aina, joten olen jättänyt asian vähän "heitteille", sillä se ei ole oikeastaan muuttunut missään vaiheessa. Viimeksi kun hierojakin kävi, ei hän todennut missään olevan mitään ihmeellistä, joten olen ehkä vähän vahingossakin, jopa hyvällä omatunnolla vain jättänyt asian pois päiväjärestyksestä. Mutta pelkällä maalaisjärjellä kun miettii, niin tottakai siellä on jokin jumissa tai vinossa, koska ei se sitä muuten aristaisi, tai epäilisi käyttää. Sainkin nyt siis uuden hierojan numeron, sekä kiropraktikkosuosituksen. Ensisijaisesti nyt siis uusi hieroja paikalle, minkä jälkeen mietitään, että tarvitaanko myös kiropraktikon otteita.
Sain myös uusia vinkkejä venyttelyyn sekä ostoslistalle arnikageeliä!
Toivottavasti Lotta olisi vaikka muutaman kuukauden päästä jo parempi myötäytymiseltään ja rentoudeltaan, sillä vaikka olemmekin nyt parin viikon sisällä ottaneet harppauksen mm. harjoitusravissa, ei askel tai kroppa silti kulje erityismaininnan arvoisen joustavasti. Tuntuman kanssa on myös kehitytty, mutta esteillä huomasi sen, että kun Lotta hiemankin nykäisee enemmän, katoaa mun osalta tuki ja tuntuma, ja näin on kilometrin mittainen kiitomato valmiina! :D
Mutta koko ajan suunta on ylöspäin, pidetään lippu korkealla! ;) Ajatuksena olisi ajaa vielä toisen kerran tammikuun aikana Ruskolle estereeneihin, sekä jatkaa siitäkin eteenpäin 2krt/kk-taktiikalla. Myös kouluvalmentajaa olen etsiskellyt sekä varteenotettavia vaihtoehtoja löytänytkin!
Kuinka usein te valmentaudutte? Missä lajeissa? Miksi?
Se on kyllä jännä miten tarpeellisia valmennukset oikeesti on. Ei sitä ikinä edes tajua ennen kuin sinne valmennukseen menee ja pääsee toteamaan että kaikki on pielessä ja hommaa riittää :D Kiva postaus!
VastaaPoistaKiitos paljon! Ihanaa, että joku samaistuu :D Aina siitä saa vaan samaan aikaan jäätävän shokin, mutta jotenkin helpottuneen tunteen - "onneksi tulin, luulin et kaikki on ihan ok" :D.
PoistaKivan näköistä menoa! Itse käyn C:n kanssa säännöllisen epäsäännöllisesti sekä koulu että pohjien salliessa estevalmennuksissa, ajatuksena 2x/kk, mutta useimmiten valmentajan päässä tapahtuvien peruuntumisten takia yleensä vain kerran kuukauteen. Joka valmennuksen jälkeen on kyllä itselläkin jotenkin "valaistunut" olo, ja hyvä treenifiilis parhaassa tapauksessa montakin viikkoa. Ammattilaisen valvovan silmän alla tulee itsekin ratsastettua enemmän ja paremmin, yksin humppaillessa unohtuu helposti ravaamaan pari ympyrää sinne tänne tekemättä varsinaisesti itse töitä tai varsinkaan vaatimatta hevoselta oikeastaan kunnolla mitään. Tämmöinen pidempi analyysi oli oikein hauska lukea, saman laisia lisää! :)
VastaaPoistaHei kiva kuulla, ja hyvä että sait jotain irti! Omassa päässä tuo kun tuntui vielä julkaistessakin jotenkin sekavalta.
PoistaTuo on kyllä myös erittäin totta, että motivaatio kaikenlaiseen tekemiseen ja ratsastamiseen kasvaa kymmenkertaisesti aina valmennuksen jälkeen, etenkin jos on sujunut hyvin. Onneksi valmennuksesta tulee aina ihan älyttömästi kotiläksyäkin, joten duunia riittää ainakin hetkeksi, ettei vaan tietämättömänä ravaa muka tyytyväisenä kenttää ympäri ;) (...kunnes jälleen tulee joku ihan älytön tauko)
Olen blogiasi lueskellutkin aktiivisen epäaktiivisesti ja jonkin aikaa, ja sunnuntain valmennuksessa katsoin että ompa tutun näköinen ratsukko. Tajusin vasta nyt että tehän siellä olitte :D
VastaaPoistaPinja on kyllä ihan huippu valmentaja, haluaa asioiden sujuvan ja vaatii paljon, mutta samalla sopivan rento ja lisäksi todella kokonaisvaltainen, häneltä voi kysyä apua melkein mihin tahansa ongelmaan ja neuvoja löytyy! Itse olen niin onnellisessa asemassa, että pääsen hänen silmänsä alla valmentautumaan kahdesti viikossa.
Oho, itseasiassa nyt kun miettii niin mäkin taidan tietää sut... :D Maailma on pieni!
PoistaJa toi on kyllä niin totta, ei voisi oikeastaan yhtään enempää valmentajalta odottaakaan. Harmiksemme asutaan täällä puolen tunnin ajomatkan päässä, joten siksi me päästään valmentautumaan vain pari kertaa kuukaudessa Pinjan neuvojen alaisina - mutta on tämäkin enemmän, kuin koskaan ennen, joten oikeastaan oon ihan tyytyväinen!
Toivottavasti törmäillään! :D